Rantabaana

Hienoja rantamaisemia ja  merihenkistä virvoitusta tarjoaa Satamakatu ja sitä kummassakin päässä jatkavat polut. Tätä rantabaanaa voit huoletta vetää monta kertaa eestaas: mieli lepää, ja kun alkaa hiukoa, voi helposti poiketa tankkaamaan rannan tuntumasta löytyviin pyöräilijän tankkauspisteisiin: Kaskisten vierasvenesatamaan ja ravintola Siniseen Hetkeen.

Kaskisten salmen puoleiset rannat ovat monin paikoin yleisessä käytössä, joten tilaa on piknikille ja uimisellekin, vaikkei virallista uintipaikkaa tällä puolen kaupunkia olekaan. Pyöräilystä voit pitää breikin rantalentiksen ja golffauksen parissa.

Historiallinen Bladhin talo Satamakadun eteläpäässä on tänä kesänä 2020 remontissa. Vanhassa kalarannassa oleva kalastusmuseo on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin elokuun puoleen väliin asti.

Torinrannasta voi lähteä moneen suuntaan: Vanha kalaranta ja Myllyniemi pohjoisessa, Bladhin talo etelässä.

Vanhan Kalarannan kulttuurialueen läpi pääsee hiekkatietä Myllyniemen kärkeen asti. Kalastusmuseo (kuvassa vasemmalla) on avoinna 13.6.-16.8.2020 lauantaisin ja sunnuntaisin klo 13-16, puh. 040-7287959

Kaskisten salmen maisemissa meri henkäilee ja mieli lepää.

Myös kesälampaita voi käydä tervehtimässä. He asustelevat tämän reitin yhden majoituspisteen kupeessa. Vaaleanvihreässä rakennuksessa Ninan B&B-majoitusta.

Rantalentispaikka on lähellä lossia.

Golffaamaan voit mennä Siniseen Hetkeen.

Kaskisten vierasvenesatama on torin rannassa. Kahvilasta saa suolaista ja makeaa, ja samalla purjealuksista silmänruokaa.

Tältä laiturilta taikka sen vierestä moni käy uimassa. Muitakin vakipaikkoja on, vaikka virallista yleistä uimapaikkaa ei tällä puolen kaupunkia olekaan. Huom! Varothan rannoilla olevia mahdollisia lasinsirpaleita ja huomaa, että osa laitureista on yksityiskäytössä.

Meripelastajatkaan eivät ole kaukana: tässä laiturissa Kaskistenseudun Meripelastusyhdistyksen alus Pr Torbay.

Matkaa voit jatkaa Sisäsataman kentän läpi polulle, joka kulkee Anttilan asuntoalueen rantaa etelään ja vie lopulta saaristonkauppa Svenssille, josta voit ostaa melkein mitä vain.