Category Archives: Elinkeinoelämän eväitä

Vastuullisesti samassa veneessä

Siivoustalkoot rannalla sopivat hyvin Alekserin yritystoiminnan keskeisiin arvoihin, joista yksi on vastuullisuus. Siksi osallistuimmekin syyskuussa CERM-projektin Pohjanmaalle asettamaan haasteeseen. Projektin tavoite on edistää alueen kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Keräämällä roskia lyhyeltä pätkältä Kaskisten saaren rantaviivaa annoimme samalla pienen panoksen valtakunnalliselle Siisti Biitsi -projektille. Pääsimme mukaan palkintojen jakoon Polar Fileen tiloihin Närpiöön. Siellä tuli esille myös,… Read More »

Mielenkiinto ja verkostot tärkeitä Micken yrittäjyydessä

Yrittäjän pitää tykätä siitä, mitä tekee. Olla kiinnostunut siitä, mitä yrittää. Tämä on kokki ja ravintoloitsija Michael Björklundin mukaan yrittäjyydessä kaikista tärkeintä. Micke syntyi yrittäjäperheeseen ja sitä kautta kasvoi yrittäjäilmapiirissä, mikä helpotti yrittäjäksi lähtemistä. Kaikessa, mihin ryhdyt on aina omat ongelmansa, niin yrittäjyydessäkin, mutta yrittäjyydessä on Micken kokemuksen mukana myös vapautta, jota hän pitää arvossa.… Read More »

Innostusta yritykselle Naistenpäivän edellä

Uskon, tahdon, innon sekä tavoitteiden, ohjauksen ja rehellisen palautteen merkityksestä kuultiin Kaskisissa, kun Lars Losvik vieraili kannustamassa yritystoiminnan pyörittämiseen positiivisen asenteen avulla. Kaskisten kaupungin elinkeinoasiamies Johanna Peltoniemi oli kutsunut tilaisuuteen Hannan kahvilaan kaupungin naisyrittäjät ystävineen. Erityisesti jäi mieleen se, miten suuri merkitys oman motivaation ylläpitämisen kyvyllä sekä oman työn arvostuksella ja sen merkityksellisyyden kokemuksella on… Read More »

Treffeillä yritysten kanssa

Yritystoiminnan monipuolisuuden antia ihastelemassa 19.-20.5.2017 Kristiinankaupungissa pidetyillä yrittäjäjärjestön valtakunnallisilla Svenska Träffeneille kävi Alekserista Heli. Ohjelmaan kuului tutustuminen vahvaan vientiyritykseen Kone-Ketonen Oy:hyn sekä alueellista terveydenhuollon, sairaanhoidon ja sairaalan palveluita tarjoavaan Oy KristinaMedi Ab:seen. Dermoshop Oy:sta, joka kehittää ja myy ihonhoito-, hiustenhoito- ja meikkituotteita sekä ravintolisiä verkkokaupassa, saimme tietoa siitä, miten yritystä on vuosien varrella kuljetettu. Saimme myös… Read More »

Yrittäjyyttä edistämässä Suupohjassa

Osallistuimme suupohjalaiseen elinkeinoelämään liittyviä aiheita käsittelevään seminaariin Närpiössä lokakuun puolessa välissä. Suupohjan yrittäjyyden edistämisessä nyt 10 vuotta mukana ollut Egil Gullströmin Säätiö oli yksi seminaarin järjestäjistä. Muut järjestäjät olivat  Procedo– ja Rådgivning mer än bokföring -hankkeet yhdessä Yritystalo Dynamon ja Kristiinankaupungin elinkeinokeskuksen kanssa. Henrik Wilhelms loi katsauksen yritysten tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Asioita sivuttiin sekä paikallisista että globaaleista näkökulmista. Maailmassa… Read More »

Yhdessä alueita elvyttämään

Kuinka luodaan edellytykset houkuttelevalle ja elinvoimaiselle alueelle? Mitä tarvitaan siihen, että paikasta muodostuu sellainen, että ihmiset voivat siellä elää, asua, luoda työpaikkoja ja myös kasvua? Alueiden roolia pohjoismaisessa yhteistyössä käsiteltiin eri kanteilta Kristiinankaupungissa lauantaina 28.6. järjestetyssä seminaarissa, johon osallistuivat Alekserista sekä Heli että Jarkko. Seminaarin järjestivät Kristiinankaupungin Pohjola-Norden, Pohjoismainen tiedotustoimisto Vaasassa ja Norjan suurlähetystö. Mediakuvalla on merkitystä,… Read More »